Tietovuotaja Edward Snowden oli Venäjän vakoojien mielenkiinnon kohteena jo vuonna 2007, kertoo Neuvostoliiton turvallisuuspalvelun KGB:n entinen majuri brittiläiselle Sunday People -lehdelle.Boris Karpitshkovin mukaan venäläisvakoojat arvelivat tuolloin Snowdenin olevan valmis loikkaamaan.
Ex-agentin mukaan tiedusteluviranomaisilla oli aikomuksena rekrytoida Snowden, joka ylläpiti CIA:n tietokoneverkon suojausta Genevessä Sveitsissä. Venäjä ryhtyi kuitenkin toimiin vasta viime vuonna, kun Snowden oli lähdössä Hongkongista ensimmäisten tietovuotojen jälkeen. Karpitshkovin mukaan diplomaatteina esiintyneet tiedustelupalvelun työntekijät saivat Snowdenin vakuuttumaan, että presidentti Vladimir Putinin Venäjä olisi paras turvapaikka.
– Se oli temppu, johon hän lankesi. Nyt venäläiset ottavat talteen kaiken tiedon, jota hänellä on.
Karpitshkov asuu nykyisin perheensä kanssa maanpaossa Englannissa, koska riitaantui eläkkeelle halutessaan esimiestensä kanssa. Hän sanoo, että hänellä on yhä kontakteja Venäjän tiedustelupalveluun.
Karpitshkovin mukaan Venäjä haluaa tietää Snowdenilta erityisesti, miten Yhdysvallat ja Englanti salaavat ja purkavat salaista tietoa.
– Venäjä suunnittelee pitävänsä Snowdenin seuraavat kolme vuotta. Hän asuu Moskovan esikaupunkialueella, jota turvallisuuspalvelu FSB hallitsee. Hänen asunnossaan on paljon hälyttimiä, jotta hänelle ei pääse tapahtumaan mitään. Hän tapaa FSB:n työntekijöitä kahdesti viikossa runsaan ruoan ja juoman parissa.
Uusimmat
-
02:00
Työvoimapula riivaa hyvinvointialueita – oleellisista osaajista kova pula
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:53
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:48
Sensaatio mureni karulla tavalla Leijonien lohkossa – Tre Kronor -vahdin imuroinnille iso reaktio
-
22:45
Georgiassa mielenosoittajia varoitetaan pidätyksellä, jos parlamenttirakennus blokataan
-
22:35
Pysäyttämätön Bayer Leverkusen! Maaginen putki venyi jo 50 ottelun mittaiseksi
-
22:15
Itärajan esteaidan rakentamisessa lähtee iso pyörä pyörimään
-
22:00
Kysely: Eutanasian laillistamiselle vahva tuki suomalaisilta
-
21:50
Huomasitko tämän? Yksi Viron euroviisuedustajista näyttää erehdyttävästi Ali Jahangiriltä
-
21:31
Kremlin nokkimisjärjestys uusiksi – Putin esittää Shoigulle potkuja puolustusministerin tehtävistä
-
21:30
Emma Kimiläinen ajoi hienoon voittoon – suomalaistähti sai osumaa iloisten juhlien keskellä
-
21:20
Viisuvoittaja Nemo salakuljetti muunsukupuolisten lipun areenalle: "Ehkä Euroviisut tarvitsevat pientä korjaamista"
-
21:17
Uudehko traktori roihahti liekkeihin kesken ajon Joensuussa – tuhoutui täysin
-
21:07
Poliisin Sotkamossa etsimä mies löytynyt
-
20:55
Hetkinen? Julkaisematon kulissivideo paljastaa Leijonien vastustajan leiristä rivon ilmestyksen
-
20:47
Zelenskyi: Harkovan seudun raja-alueella kiivaita taisteluita
-
20:43
Kuopiolaisperheen takapihalla nähtiin unohtumaton hetki – "En olisi uskonut"
-
20:31
Martina Aitolehden australialaiskihlattu on tuonut perhedynamiikkaan positiivisia asioita
-
20:06
SM-liigapelurit sikailivat MM-jäällä – Connor Bedard tehoili pörssikärkeen
-
19:52
Sebastien Ogier ylisti Markku Alénia – ennätyksensä menettänyt suomalaislegenda mykistyi sanoista: "Huima mies"
-
Lataa lisää